---------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään on marraskuun 13. päivä vuonna 2014. Vaalit ovat nyt ohi. Huikeat 143 ääntä mahdollistavat sen, että saan jatkaa seurakuntamme luottamustehtävissä vielä seuraavan kauden. Olen liikuttunut, hieman pelästynyt ja sydämeni sykkii nöyrää kiitollisuutta tästä kaikesta osakseni tulleesta myötämielisyydestä.    Kiitos teille kaikille! 



Seurakunta koostuu ihmisistä

Arjen pyörityksessä seurakuntalaisuus merkitsee minulle ilon ja lähimmäisenrakkauden yhteisöä, mukavia ihmisiä ja monipuolisia palveluita, sekä tärkeää osaa kulttuuriperintöä rakennuksineen ja rituaaleineen. Jumalanpalvelus ja ehtoollinen ovat kirkon sydän, ne tarjoavat minulle häivähdyksen pyhyyttä ja rauhaa maallisen elämän melskeeseen. 

Vaikka, -tai juuri siksi, että olen  maanviljelijä, tiedän ettei ihminen elä pelkästä leivästä. Me maan matoset tarvitsemme myös uskoa, toivoa ja rakkautta.


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Syksyllä 2014 valitaan seurakuntaan uudet luottamushenkilöt. Ensimmäinen kauteni on siis päättymäisillään ja lienee aika hieman kerrata tapahtumia.


Uutena kirkkovaltuutettuna istuin kokouksissa alussa kuin Liisa Ihmemaassa. Päätösten kopistessa nuijaniskuina pöytään, ihmettelin missä kohtaa täällä vaikutetaan asioihin. Ja miksi, valmiitahan nuo tuntuivat olevan. Kokousta edeltävällä kyselytunnilla kuuntelin korvat höröllä konkarivaltuutettujen puheita. Kun minut valittiin Kasvatustyön johtokunnan puheenjohtajaksi, tunsin lähes pakokauhua. Miten minä siitä suoriutuisin, tavallinen tallukka! 

Mutta siitä se tutustuminen seurakunnan sisuskaluihin pikkuhiljaa alkoi: toisiin luottareihin, työaloihin, esittelijöihin, henkilöstöön ja toimintatapoihin. Johtokuntamme perehdytettiin srk:n varhaiskasvatukseen perusteellisesti. Olin mukana uusien työntekijöiden haastattelutyöryhmissä ja virkaansiunaamistilaisuuksissa, kirkonkylän kirkkopiirin neuvottelukunnassa, aloitin lapsiasiahenkilönä ja pääsin mukaan seurakunnan tulevaisuutta suunnittelevaan strategiatyöryhmään. Sain koulutusta, tukea, rohkaisua ja neuvoja. Huomasin että jos luottamushenkilöltä löytyy kiinnostusta työnsä hoitamiseen, löytyy siihen myös paljon mahdollisuuksia. 

Laadukkaiden palveluiden runsauden lisäksi yllätyin myös siitä pohdiskelevien kokousten ja hallinnon määrästä, jota kautta melkein kaikki asiat kulkevat jähmeähkösti eteenpäin. Jos jotain muuttaisin, antaisin enemmän tilaa spontaaneille ideoille ja vapautta myös toteuttaa niitä. Muutenkin toivoisin kirkolta viriilimpää otetta ympäröivään maailmaan. Ei jokaista sanamuotoa tai lauserakennetta tarvitse harkita loputtomissa kokouksissa peläten että joku voi loukkaantua. Kirkon pitää tuntua, näkyä ja kuulua, olla olemassa ja elää mukana. 

Lapsiasiahenkilönä olen saanut toimia luontevasti oman persoonani kautta: kirjoittaa artikkeleita ja piirtää piirustuksia Nurmijärven seurakuntaviestiin. Kulkea kylillä nallepuvussa jakamassa tietoa lasten oikeuksista. Olen ottanut lapsia mukaan messuavustajiksi ja askarrellut pääkirkkoon piirustusvälineitä sisältävät kirkkokassit, joita pikkuväki saa lainata messun ajaksi. Olen kerännyt turuilta ja toreilta palautetta seurakunnan toiminnasta ja yrittänyt välittää sitä eteenpäin. Olen saanut kaikkeen tähän myös henkilöstöltä paljon tukea ja kannustusta . Tuntuu että tämä kausi loppuu kesken :)

Onnistumissuunnitelma

Eniten tällä kaudella mieltäni myllertänyt asia on ollut työskentely strategiatyöryhmässä. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta työryhmä käänsi asian toisinpäin. Tylsä muuttui erittäin kiinnostavaksi. Tehtävän suhteen ryhmämme oli kokematon mutta innostunut. Mietimme miksi strategia laaditaan ja mitä sillä on tarkoitus saavuttaa. Mitä se merkitsee seurakuntalaisille, entä työntekijöille. Kuinka strategia tukisi heitä työyhteisönä vaikka lukuisat työalat ovat keskenään hyvin erilaisia. Diakonia, kanttorit, papit, kiinteistöpalvelut, lapsi-ja perhetyö, nuorisotyö, lähetystyö, seurakuntatoimisto, taloustoimisto, puisto-ja hautaustoimi....

Strategiasta ei saisi tulla merkityksetön korulauseiden kokoelma. Sen on oltava jatkuva prosessi. Mikä olisi innostavin mahdollinen päämäärä? Seurakunta johon kaikki haluavat kuulua!

Mikä yhdistää kaikki eri työalat? Ihmiset joita he työssään palvelevat! Millainen on seurakunta johon kaikki haluaisivat kuulua? Eikö meidän pitäisi kysyä tätä toiminnan kohteilta itseltään. KYLLÄ!  Ja niin me teimme, menimme vapaaehtoisvoimin sinne missä ihmiset ovat. Kuukausia kyselimme, keskustelimme, pyysimme ja saimme palautetta tavallisilta seurakuntalaisilta ja työntekijöiltä. Ruodimme tuloksia objektiivisesti ja pakotimme itsemme tiivistämään esiinnousseet asiat neljään pääkohtaan:

1. Luonteva kohtaaminen
2. Rohkea kutsu
3. Pidetty työpaikka
4. Innostava yhteisö

Näin syntyi Onnistumissuunnitelma -mutta se on vasta alku.

Onnistumissuunnitelma on ennenkaikkea työkalu. Seurakuntalaiset kertoivat MITÄ. Tämän tiedon ohjaamina oman työalansa asiantuntijat saavat pohtia MITEN. 

Henkilöstö,  onnistumissuunnitelma, uudet luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset saavat kohdata toisensa uuden kauden v.2015 alussa tilaisuudessa joka on nimetty Kick offiksi. Se on eräänlainen alkupotku jossa kaikki hitsautuu yhteen. Siellä käydään läpi kuinka tähän hetkeen on tultu ja miten tästä jatketaan yhdessä eteenpäin. Työalat ja luottamushenkilöt saavat johtoa myöden työstää onnistumissuunnitelman opastamina näkyviksi ne asiat, -pienet askeleet, jotka parhaiten ohjaavat heitä eteenpäin yksilöinä, mutta silti kohti yhteistä päämäärää, motivoituneina ja innostuneina. Onnistumissuunnitelma on syntynyt laajalla yhteistyöllä ja samalla tavalla sitä on käytettävä: opastamaan Nurmijärven seurakuntaa eteenpäin yhtenäisenä joukkueena jossa kaikilla on onnistumisen avaimista samat tiedot, valta ja vastuu. Ja yhteinen onnistumisen ilo.

 Henkilökohtaisesti tämä prosessi on auttanut minua jäsentämään omaa rooliani luottamushenkilönä. 
 

Valtuustoaloitteita olen tehnyt kolme:
1. Seurakuntalaisen pyynnöstä alkunsa saanut aloite hankkia Klaukkalan kirkossa lainassa ollut iso puinen enkeliveistos seurakunnalle omaksi. Se kaatui lähinnä sopivan sijoituspaikan puutteeseen.
2. Aloite että Nurmijärven seurakunnassa otettaisiin käyttöön Lapsivaikutusten arviointi-menetelmä päätöksenteon tukena. 
3. Aloite Tyhjän sylin muistopaikan perustamisesta Nurmijärven hautausmaalle. Se palvelisi erityisesti tahtomattaan lapsettomiksi jääneitä, joiden suruun ei liity vainajaa eikä sen vuoksi myöskään hautapaikkaa. Ks. lisätietoa: http://www.simpukka.info/tyhjan-sylin-tilaisuudet-ja-muistelupaikat/


Kuvateksti

Kuvateksti

Lapsi saa lainata kirkkokassia messun ajaksi, sieltä löytyy paperia, värikyniä ja nalle.